TopFiber -tuotteet oheneville hiuksille

Hiusten lähtö on myös täysin tavallista, sillä hiuksia irtoaa normaalisti päivittäin vajaat sata. Hiukset eivät myöskään kasva jatkuvasti, vaan 2-6 vuoden kasvukautta seuraa 3-4 kuukauden lepokausi. Sen aikana hius irtoaa hiuspohjasta. Tavallisesti noin 85 % hiuksista on kasvu- ja noin 15 % lepovaiheessa.

Tätä suurempi satunnainen hiustenlähtö voi johtua monista eri syistä ja ilmetä eri tavoin. Hiuksia voi lähteä paikallisina läiskinä tai tukka harvenee tasaisesti. Joissakin ihosairauksissa hiukset voivat lähteä kokonaan samoin kuin muukin vartalon karvoitus. Tai hiustenlähdön syynä voi perintötekijöistä ja miessukuhormoneista johtuva ns. miestyyppinen kaljuuntuminen. Myös muut hormonaaliset ja ravitsemukselliset tekijät, vaikeat sairaudet ja lääkkeet vaikuttavat hiuksiin ja niiden kasvuun. Tällaisissa tapauksissa on syytä kääntyä lääkärin puoleen asian selvittämiseksi.

Hiuksesi ovat, mitä syöt. Väärät ruokailutottumukset näkyvät niiden kunnossa. Jos tukka alkaa kuivua tai ohentua, kyseessä voi olla esimerkiksi veden ja/tai rasvan puute. Kiinnitä huomiota myös tapaan, jolla käsittelet hiuksiasi. Pese hiukset keskimäärin pari kertaa viikossa lämpimällä tai haalealla vedellä – ei kuumalla. Käytä laadukasta, mietoa sampoota ja hyviä hoitoaineita äläkä käsittele hiuksia kovakouraisesti. Muista suojata hiukset kovalta auringonpaisteelta ja saunan kuumuudelta, jotta ne eivät kuivu ja haperru. Myös föönaus poistaa hiuksista kosteutta. Huono kohtelu ja laiminlyönnit rasittavat hiuksia, jolloin tukkasi saattaa muuttua karheaksi ja ohueksi. Toisaalta toimimalla oikein ja pitämällä kokonaisvaltaisesti huolta hiuksistasi voit auttaa niitä pysymään kauniina – tai jopa tuuhistumaan.
Hiusten lähdön avuksi kotimainen TopFiber-hiustuuhenne

TopFiber-hiustuuhenteella voit peittää ohentuneita hiusalueita tai alkavaa kaljuuntumista. Lopputulos näyttää niin aidolta, ettei tuuhenne läheltäkään katsottuna erotu omista hiuksistasi. Tuuhentaminen käy muutamassa minuutissa, ja voit tehdä sen kotona.

Näytä: tuotetta

LÖYTÖ! Scholl Velvet Smooth kynsiöljy 7,5 ml

5,70 € (9,70 €)

LÖYTÖ! Viola vaihdevuositesti 2kpl/pkt

11,90 € (17,60 €)

LÖYTÖ! Viola Klamydiatesti 1 kpl

22,30 € (34,20 €)

Viola Klamydiatesti 1 kpl

34,20 €

LÖYTÖ! Avene Couvrance concealer stick 3g Keltainen

11,30 € (17,10 €)

LÖYTÖ! Floridral Baby annospussi 6 kpl

9,50 € (14,90 €)

Priorin Extra 180 kaps.

69,50 € (95,00 €)

Priorin Shampoo 200 ml

9,90 € (12,50 €)

XL-S Medical Fat Binder Direct 90 annospussia

59,50 € (73,90 €)

BeautyLash Eyelash Growth Booster ripsiseerumi 4ml

99,00 € (135,00 €)

Natriumklorid 9 mg/ml 30 ml

0,55 €